Folkmusikkväll vid Skorpan
18:00 – 20:00
KL.18:00 Kansanmusiikkiryhmä Johanna Lönngren & Rie soittaa suomenruotsalaista kansanmusiikkia.gitarr
Yhtyeen ohjelmisto koostuu sekä perinteisistä kappaleista Johanna Lönngrenin omista sävellyksistä. Rien kappaleiden sovitukset ovat leikkisiä ja antavat melodioihin uusia moderneja sävyjä. Ryhmälle on tärkeää että kappaleet ovat tanssittavia ja kuuntelijat voivat tanssia konsertin aikana. Kansan-musiikkiryhmä Johanna Lönngren & Rie koostuu muusikoista: Johanna Lönngren, viulu, Martin Nybacka, kitara, Valter Söderbacka, lyömä soittimet ja Egon Veevo, kontrabasso. Yhtyeellä on myös mukanaan Vörå Folkdanslaget, jotka esiintyvät Rien musiikin tahtiin. Konsertti toimii myös Johanna Lönngren & Rie yhtyeen uuden levyn julkaisukonserttina
Klo 19:00 I Fäälanin muusikoiden juuret ovat Etelä-Pohjanmaan kansanmusiikin perinteessä. Ryhmä kirjoittaa myös uutta musiikkia perinteisellä vaikutteella. Kansanmusiikkitrio perustettiin vuonna 2020 ja on soittanut siitä lähtien eri festivaaleilla ja konserttipaikoilla. Uusi albumi 'I Fäälan' julkaistaan vuonna 2023. I Fäälanissa soitetaan oman vastakirjoitetun musiikin lisäksi perinteistä kansanmusiikkia Pohjanmaalta, erityisesti Etelä-Pohjanmaalta. Perinteinen tyyli perustuu musiikkiin 1700-luvulta polskia ja menuetteja.
Muusikot ovat:
Mats Granfors , fiol
Kenneth Nordman fiol, nyckelharpa
Tom Forsman, gitarr